maanantai 9. huhtikuuta 2012

Yksi tunika lisää kokoelmiin

JaanaMaa-blogissa törmäsiin ihan mielettömän ihanan näköiseen tunikaan. Kipaisin heti kirjastosta tuon Suuri Käsityö 4/2010 -lehden ja piirtelin itsellekin nuo tunikan kaavat ja aloin heti tuumasta toimeen.

Violetti joustofrotee oli sillä hetkellä ainoa kangas, mitä löytyi kaapista niin paljon että siitä moisen tunikan itselle saisi. Joten se sai kelvata.


Malli on kyllä kiva, tykkään. Seuraavaan versioon pienennän ehkä hivenen kaula-aukkoa, on ehkä turhan suuri mun makuun. Violetti joustofrotee ei ehkä mene ihan toimistokäytössä, mutta vapaa-ajalla tämä on kiva.  Vaikkapa kesällä mustien leggareiden kanssa. Ja jostain toisesta materiaalista tehtynä tämä kyllä sopii työkäyttöönkin.


Oon jotenkin ihan fiilareissa siitä, että pystyn tekemään itselle vaatteita. No onhan nämä aika simppeleitä tehdä, mutta silti. Mulla on pitkä selkä ja kauppojen paidat on usein liian lyhyitä. Nytpä voin tehdä juuri niin pitkiä paitoja kuin huvittaa. Ja näihin itsetehtyihin vaatteisiin tulee ihan erilainen tunneside kuin kaupan vaatteisiin. Niin hullulta kuin se kuulostaakin :)

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Avaruusapina

Kun kerran en mistään saanut sitä ihanaa musta-turkoosia apinavelouria, piti sitten tehdä oma AVARUUSAPINA

Kangas-Mallasta ostettu ihana, pehmeä musta joustofroteepätkä oli menossa pieneksi (50cm ei enää riitä meille), joten se piti ottaa työn alle pikaiseen. Suosittelen muuten lämpimästi noita Kangas-Mallan joustofroteita, ovat ihanan paksuja ja jotenkin ihmeen silkkisiä, jos nyt niin voi sanoa joustofroteesta.




Applikointi onnistui ihan jees, tosin apinan toisessa kädessä tikki alkoi olemaan vähän suttuista, enkä millään meinannut saada sitä enää kohdilleen. En tiedä, alkaako tuo vanha rouva Bernette sitten tosissaan vetelemään viimeisiään. Harmillista, mua ei kyllä yhtään just nyt huvittais ostaa uutta ompelukonetta. Seuraavan koneen ostan luultavasti uutena, ja sen pitää sitten olla ns. "loppuelämän ompelukone". Ostopäätös on siis iso ja vaatisi paljon pähkäilyä, eikä mulla nyt kyllä ole yhtään innostusta sellaiseen. Eikä kyllä rahaakaan :)


Tätä avaruusapinaa applikoidessani myhäilin mielessäni, että eipä ole tätä apinaa vielä vissiin muut kanssaompelijat hoksanneet applikoida, tai ei ainakaan minun silmään ole sattunut blogeissa. Ilakoin liian varhain, nimittäin sattumoisin Aatsipoppaa-blogissa oltiin tismalleen samoissa tunnelmissa! Hieno setti sielläkin!

Mutta kiva paita tästä tuli. Monet eivät tykkää laittaa mustaa lasten päälle, minä kyllä tykkään. Musta on jotenkin tyylikästä, sekä aikuisilla että lapsilla.